sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Matkan tarkoitus

Edellisten vuosien useissa ulkomaankohteissa vierailun sijaan valitsin tämän vuoden kohteeksi Britannian. Erityisinä syinä on, että tänä vuonna RIAT:ssa on tarjolla erityisen hyvä kattaus eri konetyyppejä, joista tihkui tietoja jo talven aikana. Viimeistään Yhdysvaltain Ilmavoimien Thunderbirds -ryhmän ilmoittautuminen mukaan, teki päätöksestä helppoa.

Ja samalla kun matkustaa, niin matkaan voi sovittaa mukaan myös muuta aiheeseen liittyvää. Sopivasti kalenteriin tilaa raivaamalla, mahtuu RIATin kummallekin puolelle mahdollisuuksia kiertää keskeisimpiä Englannin alueen museoita. Britanniassahan niitä todellakin riittää.

Koska kohteet ovat hajallaan ympäri Englantia, on ainoa tehokas kulkuväline toimittaessa Lontoon kehätien ulkopuolella käyttää autoa. Sopivan kotteron löysin kansainvälisestä varauskoneesta, jolloin hintaa tuli about 240 euroa 10 päivältä. Vasemmanpuoleinen liikenne tarjoaa lisämausteen.

RIATin vuoksi lähialueen majoituskapasiteetti on täyteen varattua jo ainakin vuoden etukäteen. Kun tyytyy lyhyeen ajomatkaan, niin löysin Oxfordin tuntumasta pienen hotellin/BB kohtuullisella huonehinnalla vielä niinkin myöhään, kuin tammikuun alussa.

Muiden kohteiden osalta majoitukset varasin vasta touko-kesäkuussa. Travelodge-ketjulla on edullisia huoneita ja usein sopivasti valtateiden varsilla, joten ne sopivat mainiosti tällaiseen kiertelevään tyyliin.

Aikataulutuksen tein keräämällä taulukkoon kaikkien mielenkiintoisten museoiden tiedot aukioloaikoineen ja sijainteineen. Kun pisteet oli kartalla, niin sitten alkoi kohteiden järjestely niin, että avoinnaoloaikojen puitteissa ajomatkat jäävät kohtuullisiksi. Arvio oli, että alle 2000 km jää kokonaismatkaksi.

Nyt matkaan Norwegianin siivillä kohti Gatwickia.